Kuvaus
Viikinkimiekat olivat aikanaan pelättyjä ja legendaarisia aseita, ja tärkeä osa pohjoisen taisteluperinteitä. Viikinkimiekka joutui kohtaamaan taistelussa kilpiä, rengashaarniskaa ja paksua nahkaa. Luonnollisesti sen piti pitää puolensa myös muita aikansa käsiaseita vastaan. Miekka kykeni nopeisiin yhden käden iskuihin, minkä vuoksi se oli omiaan kilven kanssa käytettynä.
Roolileikkien merkitys lasten kehitykselle mittaamaton kun luovuus ja sosiaaliset taidot kehittyvät hauskaa pidettäessä. Myymämme puinen viikinkimiekka saa mielikuvituksen laukkaamaan ja soveltuu mainiosti hirviöitä, örkkejä ja lohikäärmeitä vastaan taisteluun sekä kaverien pelastamiseen pinteestä. Voipa sen avulla myös kiristää valloittamiltaan ja terrorisoimiltaan alaisilta korotusta viikottaiseen Danegeldiin. Miekka on sen verran lujaa laatua, että sillä havisuttaa muutakin kuin historiaa.
- Klassinen viikinkiajan miekkamalli
- Kokonaispituus 65 cm
- Väistin leveys 10 cm
- Paino 200 g
- Valmistettu saarnipuusta
- Tehty EU:ssa
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.