Kuvaus
Viikinkimiekat olivat aikanaan pelättyjä ja legendaarisia aseita, ja tärkeä osa pohjoisen taisteluperinteitä. Viikinkimiekka joutui kohtaamaan taistelussa kilpiä, rengashaarniskaa ja paksua nahkaa. Luonnollisesti sen piti pitää puolensa myös muita aikansa käsiaseita vastaan. Miekka kykeni nopeisiin yhden käden iskuihin, minkä vuoksi se oli omiaan kilven kanssa käytettynä.
Tämä puinen viikinkimiekka on koristeltu Hugin ja Munin korppien kuvalla. Korppi on toistuvasti ollut merkittävässä asemassa ihmisten myyteissä ja legendoissa kautta aikojen. Germaanisten heimojen keskuudessa se oli pyhä eläin, ja keltit uskoivat korppien olevan viestintuojia tuonpuoleisesta tai toisista maailmoista. Tunnetuimmat pyhät korpit ovat kenties skandinaavisen mytologian korpit Hugin (Ajatus) ja Munin (Muisto), jotka toimivat Odinin apureina.
Roolileikkien merkitys lasten kehitykselle mittaamaton kun luovuus ja sosiaaliset taidot kehittyvät hauskaa pidettäessä. Myymämme puinen viikinkimiekka saa mielikuvituksen laukkaamaan ja soveltuu mainiosti hirviöitä, örkkejä ja lohikäärmeitä vastaan taisteluun sekä kaverien pelastamiseen pinteestä. Voipa sen avulla myös kiristää valloittamiltaan ja terrorisoimiltaan alaisilta korotusta viikottaiseen Danegeldiinkin. Miekka on sen verran lujaa laatua, että sillä havisuttaa muutakin kuin historiaa.
Miekan mukana tulee yhteensopiva huopainen huotra ja vyö, koska viikingillä tulee ilman muuta olla turvallinen säilytyspaikka aseelleen, josta vihollinen ei sitä vohki. Leikin ja taistelun tiimellyksessä pieni soturi ei kenties jatkuvasti jaksa kantaa miekkaa kädessä, eikä palvusväkeäkään ehkä aina ole saatavilla. Miekkavyöstä on myös apua harjoiteltaessa ritarillisia käytöstapoja, kuten aseettomien sivullisten joukossa kulkemista.
- Klassinen viikinkiajan miekkamalli
- Sisältää huotran ja miekkavyön
- Miekkavyön pituus n. 120 cm
- Kokonaispituus 49 cm
- Väistin leveys 10 cm
- Paino 200 g
- Valmistettu saarnipuusta
- Tehty EU:ssa
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.