Antikoitu heittokirves

70.79

Heittokirvestä saatettiin käyttää kahdella tapaa: käsiaseena sillä saattoi halkoa tuon ajan kypäriä, rengashaarniskaa ja kilpiä lähietäisyydellä, kun taas heitettynä vihollisen sai helposti yllätettyä pienen kantamankin päästä. Kun soturijoukko heitti yhtä aikaa kirvessateen vastustajan riveihin, hyökkäyksen voima saattoi vastustajan sen verran sekasorron valtaan että kilpimuuri saatiin murrettua. Viikingit käyttivät heittokirveitä pitkälti samalla tavalla kuin frankkisoturit vuosisatoja […]

7 varastossa

Kuvaus

Heittokirvestä saatettiin käyttää kahdella tapaa: käsiaseena sillä saattoi halkoa tuon ajan kypäriä, rengashaarniskaa ja kilpiä lähietäisyydellä, kun taas heitettynä vihollisen sai helposti yllätettyä pienen kantamankin päästä. Kun soturijoukko heitti yhtä aikaa kirvessateen vastustajan riveihin, hyökkäyksen voima saattoi vastustajan sen verran sekasorron valtaan että kilpimuuri saatiin murrettua. Viikingit käyttivät heittokirveitä pitkälti samalla tavalla kuin frankkisoturit vuosisatoja heitä ennen.

Heittokirveet näyttävät olevan yksi sellaisista ihmiskunnan keksinnöistä, jotka on keksitty useaan kertaan toisistaan riippumatta. Esimerkiksi pohjois-Amerikan tomahawkit olivat laajalti käytössä ennen Euroopplaisten valloittajien saapumista. Heittokirveen terässä on suhteellisen lyhyt leikkaava terä, jolloin iskun voima tiivistyy pienelle alueelle. Tämä oli omiaan minkä tahansa viikinkiajan suojavarusteen läpi iskemisessä. Tässä hyvin tasapainotetussa ja kilpailukäyttöön sopivassa heittokirveessä on kovapuinen varsi.
Valmistaja: Hanwei. Mitoissa saattaa olla hienoista yksilöllistä heittoa.

Kokonaispituus: 42,5 cm
Terän pituus: 7,5 cm
Terän paksuus tyvessä: 18 mm
Terän paksuus terällä: 5,7 mm
Paino: 600 g
Terän materiaali: hiiliteräs
Terävyysaste: terävä

Kyseessä on heittokirveeksi suunniteltu tuote, mutta tämä ei kuitenkaan tarkoita että kirves olisi hajoamaton. Heittokirveissä varsi on todella kovilla ja niitä tuppaa menemään katki harjoitellessa.
Heittokirveessä on sen verran paljon massaa että nopea pysähtyminen törmäyshetkellä antaa todella kovan shokin niin osumakohteeseen kuin kirveeseenkin. Vaikka olisi kokenutkin heittäjä, niin varret ovat kuluva osa, sillä kirveen kulman ei tarvitse olla paljoa pielessä täydellisestä osumasta, jotta suuri osa iskuenergiasta ohjautuu kirveen varteen terän sijaan.
Toki varsien kestäminen on myös kokemuksesta kiinni, eli kun kirveeseen saa hyvän tuntuman, se osuu useammin täydellisesti maaliinsa, eikä huonoja osumia tule niin usein, ja varret alkavat kestämään pidempään. Heittokirveiden kanssa harrastaessa uusien varsien vaihtaminen/tekeminen on osa harrastusta, minkä vuoksi useisiin heittokirveisiin saakin edullisia varavarsia helppoa ja nopeaa vaihtamista silmällä pitäen.

Lisätiedot

Paino 0.75 kg (kilogramma)

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen arvio tuotteelle “Antikoitu heittokirves”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

0