Nahkaranneke “Pyöreät solmukuviot”

10.02

Nahkarannekoru, johon on painettu kohokuviona pyöreästi kaartuvaa solmukuviointia Kasviparkittua mustaa nahkaa Rannekkeen leveys 4 cm Neljä kokoa: S, M, L ja XL Erilaiset solmukuviot ja -kuosit olivat suosittuja kuvitusaiheita kautta Pohjois-Euroopan esim. viikinkien ja kelttien keskuudessa viikinkiajalla ja varhaiskeskiajalla Kiva asusteen lisä esimerkiksi viikingeistä tai kelteistä inspiroituneeseen asukokonaisuuteen, larppaukseen tai arkikäyttöön

Kuvaus

Solmukuvioita käytettiin kelttiläisten kansojen kirjoitusten koristeina jo 500-luvulta saakka. Toisiinsa kiinnittyvien, risteilevien ja mutkikkaiden silmukoiden on ajateltu symboloivan elämää ja ikuisuutta. Pohjolan heimot kehittelivät omia versioitaan solmukuvioista hieman myöhemmin, noin 700–1000 lukujen välillä. Niin kutsutut viikinkien solmukuviot koristivat monia tavaroita arjen käyttöesineistä laivoihin saakka. Solmukuvioissa esiintyi usein myös eläimiä ja kasveja, jotka omalta osaltaan symboloivat luonnon ja ihmisten symbioottista yhteiseloa. Vaikka kelttien ja viikinkien solmukuvioilla olikin omat lähtökohtansa, oli niissä myös paljon samankaltaisuuksia ja viitteitä toinen toisiinsa.

Nahkarannekkeilla ja -rannekoruilla on yllättävän pitkä ja monipuolinen historia; niiden juuret ulottuvat aina antiikin sivilisaatioihin, kuten Egyptiin ja Roomaan saakka. Alun perin rannekoruja käytettiin esimerkiksi suojautumiseen pahoilta hengiltä, ja niillä voitiin ilmentää myös ihmisen aviollisuutta tai varakkuutta. Keskiajalla rannekoruja ja rannekkeita pidettiin vanhanaikaisina asusteina, mutta ne saavuttivat uuden suosion keskiajan jälkeen 1600-luvulla. 1900-luvulla nahkarannekkeet nousivat esiin vastakulttuuriliikkeissä, usein symboloiden kapinaa valtakulttuuria kohtaan.

Nyt sinäkin voit ilmaista tyyliäsi ja rakkauttasi historiaan tällä pyörein solmukuvioin varustetulla nahkarannekkeella. Tämä 4 cm leveä ranneke on tehty aidosta kasviparkitusta nahasta.

Mitta metallinapista kiinnitysreikään = maksimi ranteen ympärysmitta:
S = 17 cm
M = 18,5 cm
L = 20 cm
XL =21,5 cm

  • Nahkarannekoru, johon on painettu kohokuviona pyöreästi kaartuvaa solmukuviointia
  • Kasviparkittua mustaa nahkaa
  • Rannekkeen leveys 4 cm
  • Neljä kokoa: S, M, L ja XL
  • Erilaiset solmukuviot ja -kuosit olivat suosittuja kuvitusaiheita kautta Pohjois-Euroopan esim. viikinkien ja kelttien keskuudessa viikinkiajalla ja varhaiskeskiajalla
  • Kiva asusteen lisä esimerkiksi viikingeistä tai kelteistä inspiroituneeseen asukokonaisuuteen, larppaukseen tai arkikäyttöön

Lisätiedot

Paino 0.08 kg (kilogramma)
Mitat 10 × 10 × 3 cm (senttimetri)
Koko

, , ,

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen arvio tuotteelle “Nahkaranneke “Pyöreät solmukuviot””

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

0